Puuhasteltavaa

Jokaisessa Fannilan jaksossa Fanni askartelee jotakin huikeaa ja jännittävää. Täältä löydät kaikkien askarteluiden ohjeet sekä muuta puuhasteltavaa!

***   
Taikataikina, 4. jakso

Taikataikinan tekoon tarvitse:
* jauhoja
* suolaa
* vettä
* ruokaöljyä


Kaiva kaapista esiin kulho. Sekoita kulhossa jauhot, suola, vesi ja ruokaöljy. Vaivaa taikina massaksi. Jos taikina jäi liian kuivaksi ja murenevaiseksi, lisää loraus vettä. Jos taikina ei jäänyt riittävän napakaksi, lisää hieman jauhoja.

Muovaillessa taikinaa, se saattaa jäädä helposti sormiin kiinni tai kädet saattavat kuivua. Käsien peseminen ja öljyäminen helpottaa muotoilua.


Valmiit taikataikinateokset kuivuvat hyvin ihan huoneenlämmössä. Jos odottaminen alkaa tuntua liian pitkältä, voi teokset kovettaa myös uunissa. Silloin säädäuuni 125 asteeseen ja anna teosten kovettua noin tunnin ajan.

Fanni ehdottaa villeimpiä ja rohkeimpia taikataikinan tekijöitä kokeilemaan taikinan värjäämistä! Vain mielikuvitus on värivalinnan rajana. Värjääminen onnistuu helposti ja turvallisesti elintarvikevärejä käyttämällä.

***

Pallojumppa, 4. jakso

Valmentaja Verneri oli keksinyt Fannille ja Viiville leikittäväksi pallojumpan. Tähän jumppaan sinä tarvitset pallon ja aikuisen tai ystävän Valmentaja Vernerin rooliin.

Leikkijät heittävät palloa toisilleen. Kun pallosta on saatu koppi, leikin vetäjä sanoo jonkun ruumiinosan. Valmentaja Verneri käytti ruumiinosina: päätä, polvia ja varpaita. Fanni kuitenkin ehdottaa, että voisitte keksiä itse lisää ruumiinosia, joita pallolla koskettaa.

Kun leikin johtaja on sanonut jonkun ruumiinosan, tulee sen joka pitelee palloa, koskettaa palolla mainittua ruumiinosaa. Sitten hän heittää pallon toiselle leikkijälle ja johtaja sanoo tälle ruumiinosan. 

Jumppaa on helppo vaikeuttaa siten, että leikin vetäjä sanookin kaksi ruumiinosaa. Kokeilla voi myös lisätä leikkijien määrää.

 ***
        
 Pikku puput -jumppa, 3. jakso

Fanni leikki Viivin ja Nipan kanssa Valmentaja Vernerin ohjeiden mukaan muikeaa leikkiä nimeltä Pikku puput. Tähän jumppaan sinä tarvitset hauskaa ja menevää musiikkia sekä ohjaajan, joka soittaa musiikkia. Tähän tehtävään kanattaa pyytää jotakuta aikuista tai Roopen kaltaista ystävää!

Tässä jumpassa leikkijät ovat pikkuisia pupuja, jotka pitävät loikkimisesta ja pomppimisesta. Ohjaaja laittaa hauskaa ja menevää musiikkia taustalle soimaan. Kun ohjaaja pysäyttää musiikin, pienet puput säikähtävät ja pistävät päänsä pensaaseen piiloon eli leikkijät menevät pieneksi mytyksi. Kun musiikki taas jatkuu, puput jatkavat loikkimista ja pomppimista.

***

Kortti, 3. jakso

Kolmannessa jaksossa Fanni askarteli ystäviensä kanssa ystävänpäivän kunniaksi kortin. Tämän korttiohjeen voipi laittaa talteen tulevaa äitienpäivää varten. Kortintekoavuksi kannattaa pyytää aikuista tai vähän vanhempaa ystävää. 


Kortin tekoon tarvitset:
* kartonkia ja silkkipaperia (väriksi voit valita vaikkapa kortin saajan lempivärin!)
* kimalleliimaa
* tavallista liimaa
* sakset
* helmenpuolikkaita, Fanni käytti kahta eri kokoa
* puusydämiä

1) Aluksi kartonki tulee taittaa kahtia, jotta saadaan avautuva kortti. Tai sitten voit tietysti jo askartelukaupasta hankkia valmiiksi oikean kokoisia, 2-osaisia korttipohjia.


2) Sitten on aika leikata silkkipaperista pieniä paloja. Nämä pienet palat rypistetään pikkuisiksi silkkipaperipalleroiki. Jos haluat muodostaa silkkipallosista kukan niin kuin Fanni, pyörittele kahta kukkaa varten yhteensä 12 palleroa. 



3) Valmiiden palleroiden tulisi näyttää tältä! Fanni sai rytistelyssä apua Ankalta, sinäkin voit pyytää pyörittelyyn apua - varsinkin jos haluat korttiin useamman kukkasen!


4) Seuraavaksi kortin oikeaan reunaan liimataan allekkain puusydämiä. Fannin kortissa vasempaan ylänurkkaan on liimattu kiinni erikokoisia helmenpuolikkaita. Sinä voit olla villi ja liimata helmenpuolikkaita mihin kohtaan korttia ne mielestäsi parhaiten sopivat!


5) Sitten on edessä aika vaikea osio. Silkkipallerot tulisi liimata korttiin niin, että yhdestä pallosta tulee kukan keskus ja muista palloista sen terälehtiä. Yhtä kukkaa varten tarvitset kuusisilkkipalleroa mutta jos haluat tehdä jännittävän kukan, voit kokeilla useampaakin terälehteä. Kun terälehdet on saatu asetelluiksi, kimalleliimalla tehdään kukille varret ja lehdet. 


Fannin kukkaset näyttivät tältä. Enää korttiin tarvitsee kirjoittaa onnittelut. Tadaa, kortti on valmis annettavaksi!


 ***

Karkkipaperikäärme Kille


Sara ja Senni Tervakoskelta lähettivät meille askarteluohjeet hauskan karkkipaperikäärmeen tekemiseen!






Karkkipaperikäärmeen tekoon tarvitset
* Ison neulan
* Yhden ison napin
* Todella, TODELLA paljon karkkipapereita
* Villalankaa
* Vanhempi tai vanhempi sisarus avuksi







1. Ota villalankaa oikein pitkä pätkä ja pujota se neulansilmän läpi niin, että lanka on kaksinkerroin.
 Pujota iso nappi langan toiseen päähän ja solmi langan päät yhteen, ettei nappi ja karkkipaperit pääse karkuun.

2. Pujota neula ja lanka karkkipaperin läpi. Ei haittaa vaikkei lanka menisi ihan karkkipaperin keskeltä, sehän vain lisää käärmeelle hauskoja muotoja!
(ps. voit pyytää kavereita avuksi suoristamaan ryppyisiä karkkipapereita)

3. Pujota karkkipapereita niin paljon, että karkkipaperikäärmeestäsi tulee oikein oikein pitkä, ja lopuksi päättele langan päät. Jätä kuitenkin lanka pitkäksi, jotta voit kävelyttää uutta karkkipaperikäärme-ystävääsi!

Voit halutessasi vaikka pyytää äitiä tai mummia ompelemaan käärmeellesi hauskat kasvot.




***

Koru, 2. jakso

Toisessa jaksossa Fanni askarteli pirtsakan korun.





Korun tekoon tarvitset
*pörröistä rautalankaa, eli piippurassia
*isoja nappeja


1. Ensimmäiseksi valitset kaksi mieluisan väristä pörröistä rautalangan palaa ja alat kierittämään niitä toistensa ympärille






 2. Seuraavaksi otat kolme pirteän väristä nappia ja alat pujottamaan rautalankaa napin reiästä. Voit toki pujotella enemmänkin nappeja, jos niin haluat.






3. Pujota seuraavaksi rautalanka takaisin toisesta napinreiästä.




4. Viimeiseksi sido rautalangan päät yhteen, ja pujota uusi vinkeä koru ranteeseen!


Jos haluat tehdä vaikka kaulakorun, käytä vain pidempää rautalankaa!


Ankat lentävät -jumppa, 2. jakso

Fanni ja Viivi pääsivät valmentaja Vernerin johdolla jumppaamaan hassua jumppaa nimeltään Ankat lentävät. Tälläkin kertaa on ohjaaja tarpeen.

Ohjaaja huutelee erilaisia eläimiä ja miten ne liikkuvat. Jos eläin liikkuu kyseisellä tavalla oikeasti, leikkijät liikkuvat eläimen tavoin. Jos eläin ei liiku annetulla tavalla, pitää leikkijöiden olla paikallaan. Esimerkiksi ohjaajan huutaessa "hevoset lentävät" jäävät leikkijät paikalleen. Kun ohjaaja huutaa hevoset laukkaavat, laukkaavat leikkijätkin.


 Tupsu, 1. jakso 

Fannilan ensimmäisessä jaksossa Fanni opetti, miten valmistaa hauska tupsu. Tupsun voi sitten kiinnittää vaikkapa pipoon tai villeimmät jopa villasukkiin!


Tupsun tekoon tarvitset:
* lankaa
* suuren neulan
* kartonkia
* sakset

Langan väriksi voit valita oman lempivärisi. Koska askarteluun tarvitaan neula ja sakset, kannattaa aikuista pyytää mukaan askarteluun.

1) Ensimmäisenä kartongista leikataan kaksi samankokoista ympyrää ja niiden keskelle samankokoiset reiät. Kartongin välillä ei ole väliä.


2) Sitten seuraa haastava osuus: langan pujottaminen neulaan! Vaikka se ei heti onnistuisi, Fanni kannustaa sinua yrittämään uudestaan, koska harjoitus tekee sinusta huipputupsutehtailijan!

3) Sitten on aika lähteä kiertämään lankaa kahden päällekkäin asetetun kartonkiympyrän ympärille. Tärkeää on, että  aloit kiertämisen pistämällä ensimmäisenä neulan reikien läpi ja muistat kiertää lankaa aina samaan suuntaan. Tätä jatketaan niin kauan, että koko ympyrä on saatu täytetyksi. 



4) Seuraavaksi sinun tulee etsiä pahvit ympärille kiedotun langan alta. Kun olet onnistunut löytämään pahvit, aseta sakset niiden väliin ja varovasti leikkaa lankaa kuvan osoittamalla tavalla.  



5) Langanpätkällä sidotaan tupsu kasaan, kietomalla lanka kartonkien välistä. Sido solmu lujaksi, jotta saat tupsusta kestävän!

6) Jäljellä onkin enää paperiympyröiden poistaminen ja sitten tupsusi on valmis kiinnitettäväksi. Keksitkö sinä veikeimmän paikan, mihin tupsu kiinnittää?


***

Pitkä, pätkä, pallero -jumppa, 1. jakso

Fanni jumppasi Viivin kanssa Valmentaja Vernerin ohjeiden mukaan hauskaa leikkiä nimeltä Pitkä, pätkä, pallero. Tähän jumppaan sinä tarvitsen ohjaajan - pyydä jotakuta ystävää tai aikuista tähän rooliin!

Ohjaaja huutaa leikkijöillä ohjeita: pitkä, pätkä tai pallero. Leikkiejöiden tehtävä onkin liikkua annettujen ohjeiden mukaisesti. Pitkä-käsky merkitsee varpailla seisomista ja mahdollisiman ylös korkeuksiin kurkottelua. Pätkä-käskyn kuullessaan leikkijät menevät kyykkyyn mahdollisimman pienelle kerälle. Pallero puolestaan merkitsee sitä, että leikkijät seisovat x-asennossa.

Leikkiä on helppo vaikeuttaa niin, että ohjaaja huutelee eri käskysanoja nopeutuvaan tahtiin. Kuinka pitkään sinä pystyt pysymään perässä? Fanni ja Viivi kannustavat sinua leikkimään!

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti